Tällä kertaa mielessäni on riitely. Kerron tässä nyt, että minulle ja Ninalle tuli pienoinen riita, joten tämä asia on nyt mielessäni päällimmäisenä. Miksi ihmiset riitelevät ja suuttuvat toisilleen? Riitelyn sanotaan puhdistavan välejä, mutta pitääkö se aina paikkansa? Ja mitkä ovat edes kunnollisen riitelyn säännöt? Pohtisin noita kysymyksiä, ja tulin tulokseen, että kunnon riitelyssä tarvitaan (tietysti) kaksi osapuolta. Ei voi väittää, että "Sun syy, sä aloitit", kun itse on kumminkin ollut mukana riidassa. Kukaan ei voi riidellä yksinään. Yksi hyvän riitelyn perussäännöistä on, että haukkuminen on ehdottomasti kielletty. Toista haukkumalla tekee itsestään lapsellisen ja tyhmän kuvan. Myös mykkäkoulu riidan jälkeen on valitettavan yleistä, monikaan ei ole ollut pitämättä mykkäkoulua. Itse myöskin kuulun tähän mukkäkoulun pitäjiin, mutta tiedän tämän olevan typerä tapa, ja yritän päästä siitä eroon.

-Bee