Minä kiitän.

-Bridget

-Bee

-Bridget.

Lauren Parker kiihdytti vauhtiaan hiekkarannalla. Hän oli juoksulenkillä Malibun rannalla. Ilta-aurinko loi viimeisimmät säteensä Laurenin kasvoille ja hän nautti joka askeleesta, jotka tömähtivät märkään hiekkaan. Suuri aalto kasteli Laurenin paljaat jalat ja hän kiihdytti vielä vauhtiaan. Hän ohitti parhaan ystävänsä, Kelly Brownin talon, ja jatkoi vedenrajaa pitkin kohti omaa kotiaan, joka oli ihan pienen juoksumatkan päässä. Hänen takaansa kuului:
"Lauren! Odota, Lauren!" Hän kääntyi ympäri, ja näki Kellyn juoksevan häntä kohti. "Moi, Kelly! Mitä nyt?" Lauren kysyi.
"Mä tarviin nyt sun tukea", Kelly aloitti.
"Mitä on tapahtunut?" Lauren keskeytti huolestuneena.
"Marissa on joutunut autokolariin", Kelly kuiskasi ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
"Ei kai?"
"On", Kelly itki.
Marissa on Kellyn isosisko, ja Kelly rakastaa siskoaan yli kaiken. Marissa oli juuri saanut ajokortin, ja uuden auton.
"Mennään teille. Kerro sitten tarkemmin", Lauren ehdotti.

    Lauren vihasi juoruja, kuten kaikki muutkin, mutta Malibussa niitä riitti. Luultavasti Malibussa pyöri juorukerho, joka levitteli uusimpia uutisia. Ja jos uusia juoruja ei löytynyt, vanhat laitettiin kiertoon uudelleen. Joskus jopa keksittiin juoruja, jotka eivät todellakaan pitäneet paikkansa. Nytkin Lauren vilkaisi ympärilleen, ja näkikin nurkan takana vilahtavan hahmon. Hän toivoi totisesti, ettei se olisi juorukerhon tyyppejä.

  Kelly ja Lauren astuivat Brownien terassin takaovesta sisälle olohuoneeseen, joka yleensä oli lämmin ja valoisa. Nyt, kun ketään ei ollut kotona, se vaikutti pikemminkin kylmältä ja pimeältä. He kiipesivät rappusia yläkertään ja suunnistivat kohti Kellyn avaraa huonetta. Kelly lyhistyi sängylle, ja alkoi itkeä hallitsemattomasti. Hän vain itki, tärisi ja itki. Lauren kiersi kätensä hellästi Kellyn hartioiden ympäri. Kelly takertui Laureniin, kuin pikkulapsi ja nyyhki hänen olkapäätään vasten. Rauhoittumiseen meni hetki, ja kun vihdoin Kelly oli saanut itkemisen loppumaan, Lauren kehotti "Kerrohan nyt kaikki, mitä tapahtui."

    Kelly kertoi kaiken yksityiskohtaisesti ja vilkkaasti käsillä elehtien. Marissa oli ajanut Los Angelesista Malibuun. Rattijuoppo oli tullut väärää kaistaa vastaan ja törmännyt Marissan autoon. Auto oli suistunut tien reunalle, kierähtäen katolleen. Marissa oli tajuttomana Los Angelesin sairaalassa, Kellyn vanhempien kanssa. Lauren kysyi, haluaisiko Kelly lähteä sairaalaan? "Marissan tueksi?" hän kysyi. Lauren nyökkäsi. "En tiedä. En enää tänään. Äiti ja isä tulevat huomenna, joten lähden heidän kanssa sitten huomenna sinne." Kelly huokaisi.

  Kelly kuitenkin halusi Laurenin jäävän yöksi. Lauren lähti hakemaan yöpaitaansa ja hammasharjaansa kotoa, ja jälleen näki tumman hahmon katoavan nurkan taakse. Hän pyöritti päätään ja huokaisi. Koulussa varmasti kuiskuteltaisiin Kellyn selän takana.

    Aamu valkeni luoden säteitään Laurenin kasvoille. Kelly oli käpertynyt selkä seinää vasten, ja kasvot turvottivat itkemisen jäljiltä. Lauren veti peittoa Kellyn päälle ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Kun Lauren oli paistamassa munakasta, Kelly kömpi alas. "Ai, sä teet ruokaa. Kiitos." Lauren hymyili. "Kelly, kuule, lähdetkö sä heti nyt sinne Los Angelesiin? Vai tuutko sä kouluun?" Kelly mutisi jotain epämääräistä, ja meni suihkuun.

    Koulumatkalla Kelly kuiskasi Laurenille: "Entä jos Marissa kuolee?"
Lauren nyökäytti päätään. "Sitten sun on elettävä sen asian kanssa." Kellyn kyyneleet alkoivat valua. "Entä, jos Marissa kuolee ennen, kuin mä näen sen?" "No, mä luulen, että tehdään näin. Soitetaan sun vanhemmille, että niitten ei tarvitse tulla tänne, ja sitten äiti heittää meidät sinne sairaalaan", Lauren ehdotti. Kelly kääntyi ympäri, ja sanoi: "Niin me tehdään."

    Automatka tuntui loputtoman pitkältä. Kelly itki ja Laurenin äiti ajoi niin lujaa, kun laki sallii. Ehkä jopa hieman kovempaa. He saapuivat sairaalaan, ja Kellyn vanhemmat tulivat heitä vastaan sairaalan ovelle.

Joops,eli innostuimpa minäkin vähän tarinaani aloittamaan.Tässä ois:
Luku 1. Eikö mikään suju ongelmitta?

Jonnan ajatus harhaili eilisen tapahtumissa. Olo oli kummallinen ja otsa tuntui kuumalta. Vai tuntuiko? Vai kuvitteliko Jonna vain? Jonna on 13-vuotias, pitkä ja normaalin hoikka yläasteelainen tyttö. Jonnalla on kauniin kiharat, vaaleat hiukset ja sinivihreät silmät. Kapeat posket ja terävät ja nätit kasvonpiirteet. Mutta ei Jonnakaan täydellinen ollut. Hän pelkää valtavasti pimeää ja koiria. Jonnan perhe on tavallinen pikkuperhe. Isä, äiti ja Jonna-ainoana lapsena. Mutta ei Jonna haluaisikaan ketään pikkusiskon rääpälettä housun kintusta kiskomaan.
    Jonnan ajatukset olivat täysin sekaisin eilisen iltapäivän tapahtumista. Oli tapahtunut jotain järkyttävää. Ensin Roken, Jonnan unelmien prinssi oli ollut ulkona Nooran (-Ärsyttävä diiva,josta kuulet kyllä varmasti toistekin.)kanssa, jolloin Jonna oli soittanut itkukurkussa parhaalle ystävälleen Helenille. Helen ei ollut yrittänytkään lohduttaa,vaan oli vain vastannut:  "Mitä minä sanoin.Roke ei pidä sinusta, koita jo tottua siihen ajatukseen!" Ja lyönyt luurin korvaan. Se nyt ei edes ollut mitään uutta hänelle, mutta se oli, että Roke oli niin selvästi kiinnostunut jostain muusta tytöstä. Jonna kun oli varma Roken pitävän hänestä.
      Roke on ihan söpö vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen, mutta ei kuitenkaan mikään luokan komein. Jonnasta Roke oli vain kokonaisuudessa täydellinen. Usein rauhallinen ja ystävällinen.Hauska,mutta ei kuitenkaan mikään huominon kipeä.

Aamun ensisäteet tulvivat ikkunaruutujen lävitse Jonnan purppura sävytteiseen huoneeseen.Ilma oli kirkas ja tyyni,mutta Jonnan olo oli jotain aivan muuta.Nyt oli aika aamupalan.Huoneeseen ei tulvinut juuri paistetun munakkaan tuoksu,eikä liioin paahtoleivänkään.Vaan taas pohjaanpalanut äidin tekemä kaurapuuro.Noh, kyllähän sitäkin kerran vuodessa voisi syödä,näytellen,että ompas tämä hyvää.Mutta ei joka päivä...

Oli kouluaamu ja Jonna jätti syömisen sikseen,nappasi koulureppunsa ja juoksi ulos hakemaan jo iankaikkisen vanhan fillarinsa.Aikaa ei ollut paljon,mutta onneksi koulumatka ei ollut pitkä.Jonna oli vain varmistanut lähtemällä hieman myöhemmin sen,ettei vahingossakaan törmäisi kehenkään luokkatoveriin ennen kuin olisi tunnilla aivan pakko.Kellot soivat juuri kun Jonna tuli pihaan.Ehtiessään tunnille hän huomasi yli puolien kirjoista puuttuvan.
"No mutta neitiseni,missä ovat kirjasi?"-Aina yhtätiukka matematiikan opettaja Rouva Hilga-Elina kysyi.-Normaalin tuima ilme kasvoillaan.
"No kun tuli vähän kiire ja silleen."-Jonna koitti puolustella.
"Joo se me uskotaan kyl,riittää ko kattoo sun sukkia!"-Takapenkkiläinen poika huusi.
Jonna katsoi kenkien yltä pilkottavia sukkiaan.Mikä vika niissä nyt oli.Ups!Toinen oli väärin päin.Noh sitä ei nyt ehtinyt kääntää...Loppu päivä sujui muuten hyvin.-Lukuun ottamatta yksiä pistareita luonnontiedosta ja sitä maitolasin kaatumista ruokalassa vieressä istuvan oppilaan syliin.Koulu loppui ja oppilaat ryntäsivät ulos luokista,myös Jonna,Roke ja Noora.Mutta mikä mukavampaa,Roke ei tullutkaan ulos käsikädessä Nooran kanssa.Eivätkö Roke ja Noora olleetkaan yhdessä ja olivatko he vain ystäviä.Vaiko kenties sukulaisia,vaiko ihan kenties sisaruksia?Hehän olivat eriluokilla, siis Noora ja Roke ja Nooran sukunimestä hänellä ei ollut tietoa.-Jonnan mielikuvitus laukkasi taas.-Ja tällä kertaa kovaa.

Luku 2. Riita

"Jonnaseni!"Huusi Helen ja kääntyi tyrmistyneenä katsomaan kaveriaan.
"Ja mitä?"Kysyi Jonna loukkaantuneena hieman siitä, ettei Helen ollut edes pyytänyt eilistä kännykkäsanojaan anteeksi.
"Mikset ole puhunut mulle koko päivänä mitään?Suutuitsä siitä eilisest kännykkäjutust muka niin paljon?Tiesithän sä ettei Roke susta tykkää?"Helen tivasi.
"No tosi kannustavaa!Sä oot kans niin hyvä noissa"kohotan sun itsetuntoa lauseissa"!"Jonna intti.
"ihan sama ,mennään meille ja puhutaan tää juttu selväks,okei?"Helen ehdotti jo paljon lempeämmällä äänellä.
"okei."Jonna sanoi.
Jonnan kertoessä asiat Helenille,kaikki tuntui paljon selkeämmältä.Ehkä oli ihan hyvä saada asiat järjestykseen pään sisälle,kertaamalla tapahtumat kaverille.Juuri kun Jonna luuli kaiken olevan okei,hän kuuli puhelimensa soivan.-vieras numero.
"Jonna"Hän vastasi empien.
"Roke täs moi,sä oot kuulemma levittäny sellast juorua,että mä tykkäisin susta.Niitä asioita sä voit ihan oman pääsi sisällä kuvitella,mutta muitten ei sellasia valheita tartte tietää!Vaiks mä oonki vapaa,ei se silti tarkota,että tykkäisin susta!"Roke selitti luultavasti aivan "pää puinaisena".
"Mä luulin kyllä ihan, että sä oot sen Nooran kanssa  yhes!?"Jonna vastasi loukkaantuneena.
"Sä et tiiä Noorasta mitään!"Klank,puhelin sulkeutui Roken sanojen jälkeen.
Jonna alkoi itkeä...

Luku 3. Auringonkukan kahvila

Jonnan kodin vierestä avautui pieni puisto jonka takana olevassa kahvilassa -Auringonkukan kahvilassa on seudun nuorten oleskelupaikka.Siellä Jonnakin on viettänyt monen monta iltapäivää juoden appelssiinimehua ja lukien kirjoja.Kahvilassa oli myös muutama vanhanaikainen tietokone jonne saattoi pistäytyä pientä maksua vastaan.Nyt Jonna oli menossa kahvilaan kyllä aivan eri syystä kuin tietokoneelle surffailemaan.Nimittäin eilisen jälkeen Jonna oli soittanut takaisin Rokelle ja ilmoittanut nopeasti, että aikoi tavata tämän Aurongonkukan kahvilassa.Ei siinä ollut paljon Rokellakaan vastaan sanomista joten hänkin teki työtä käskettyä ja saapui kuin saapuikin paikalle.-Tietenkin muutaman minuutin myöhässä,mutta oliko sillä nyt jotain väliä.
"Moi.Mä en aijo kuunella mitään sun väittämiä siitä,että olisin valehdellut "meistä" jotain muille, koska luulin sitä paitsi jotain susta ja Noorasta.Asia on nyt niin,että sä pyydät anteeks sun eilisiä sanojas ja sit mä sanon et joo saat anteeks ja lähden ja eikä mun tarvii pakollista enempää-mitä nyt nähdään koulussa, kuulla susta !"Jonna sanoi lähes yhteen hegenvetoon.
"Oliko oikein lunttilappu mukana?"Roke sanoi hymyillen.
"Anteeks mitä?!"Jonna totesi suu ammollaan.
"Niin sitä vaan, että otitko oikein lunttilapun mukaan vai olitko harjotellut sanas ulkoo.Niin jämerästi tuli asia mulle selväksi.Roke sanoi.
"No eipä tarvinnut paljoa miettiä mitä sanon!"Jonna tuhahti ja oli jo lähtemässä pois.
"Neiti on suloinen suuttuessaan,"Roke naurahti ja jatkoi."Sanoin sulle eilen ehkä vähän tylysti,mutta menin shokkiin kun rupesit puhumaan Noorasta."
"No mikäs siinä nyt niin sokaistavaa on jo nimestä täytyy olla ihan vaiti,ettei vaan pikku Roke mene "Shokkiin"!?Jonna kysyi halveksuvasti, vaikka olikin samalla mielissään saamistaan kehuista.
"Ei sun tarvii tietää."Roke sanoi hiljaa.
"Kerro vaan.En mä kenellekkään kerro!Vaikkakin sunhan se on aika vaikeaa uskoa kun luulet,että mä meen kertomaan kaiken heti Helenille.Mut ei se niin oo."Jonna sai sanotuksi itseasiassa jo aika ystävälliseen sävyyn.-Ihan tietysti vaan sen takia,että hän loisi uskottavuutta ja saisi Roken kertomaan asiansa.
"Noh, en mä siitä Noorasta tykkää sillee tai mitää.-Me ollaan vaan kaverit,ut nyt se on kesäloman jälkeen vaihtamassa koulua ja enkä mä nää sitä enää.Mut ihan sama ei sil oo mitää välii.Et sit  sano kenellekkään tai -"Roke sanoi kunnes Jonna keskeytti:"Tai mitä? Hakkaat vasaralla päähän vai.Mut ei. En mä kerro,lupaan."Jonna sanoi hilpeästi.

Luku 4.Ystävyyttä ja suklaarasioita

XOXO Bridget.